Suomessa on oikeudenmukaisuutta katsottaessa hyvä tilanne, vaikka välillä valitetaan kansanedustajista ja muusta sellaisesta. Kannattaisi olla tyytyväinen, että tilanne ei ole niin paha kuin arabimaissa, esimerkiksi Libyassa ja Egyptissä.
Libyan sisällissodasta
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Gaddafi%20Tuhannet%20libyalaiset%20tulevat%20kuolemaan/art-1288373047314.html
Libyan johtaja Gaddafi on niin paha ihminen, että murhaa omaa kansaansa. Suomen pikku torkkupeitto-ongelmat eivät ole mitään verrattuna sellaiseen julmuuteen. Libyassa on tällä hetkellä sisällissota sen kansalaisten ja johtajan välillä, mikä on todella huolestuttavaa ja epäoikeudenmukaista libyalaisille.
- Miten maailmasta voisi tehdä oikeudenmukaisen?
Lähtökohtana voisi olla, että maailmassa ei saisi olla itsehallitsevia diktaattoreita, jotka päättävät omasta maastaan ihan miten sattuu. Joka valtiossa tulisi olla tasa-arvoinen ja reilu hallitus, jossa asioista äänestetään ja myös että kansakin saisi äänensä kuuluviin. Nyt tullaan taas niihin torkkupeitto-ongelmiin. Onko mikään niin itsekästä, että valtion verorahoilla (eli siis kansalaisten panoksesta yhteiskunnalle) kansanedustajat yms. muut poliitikot hankkivat kalliita torkkupeittoja ja järjestävät luksusillallisia yms. valtion verorahoilla? Se ei ole ymmärrettävissä miten heillä on pokkaa siihen. Tämä on yksi reikä Suomen yhteiskunnalla, ja se tarvitsisi todellakin paikkausta.
Oikeudenmukaisuus jakautuu kahteen asiaan:
1. Yhteiskunnallisen (tai globaalin) järjestelmän oikeudenmukaisuuteen
2. Rangaistusten ja palkkioiden oikeudenmukaisuuteen
1. kohta käsittelee juuri niitä edellämainittuja juttuja poliittisesta järjestelmästä ja siitä, mikä on oikein ja mikä väärin kansaa kohtaan.
2. kohta tarkoittaa oikeudenmukaisuutta yleisellä tasolla, esim. onko vanhemman oikein huutaa lapselle ysin koenumerosta jos vanhempi olisi halunnut lapsensa saavan kympin? Ja että miten jatkuva palkitseminen tai rankaiseminen vaikuttaa ihmisen henkiseen olemukseen.
Kumpi on korkeampi arvo? Itsenäinen harkinta vai kuuliaisuus?
Asia on kaksipiippuinen juttu. Molemmissa on jotakin järkeä, sekä molemmat ovat tavallaan oikein. Ei sotilas saisi uhmata komentajaansa ja olla tottelematta käskyjä, mutta jos hänen pitää tehdä jotain etiikkaansa vastaan (esim. tappaa joku) eikö hän silloin saisi harkita itse mikä on oikein ja mikä väärin?
Entisaikojen ihmiset käyttivät, ostivat ja myivät orjia, joilla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia ihmisoikeuksia. Ennen oli myös rotusortoa ja ihmiset vainosivat homoja ja vääräuskoisia. Noidiksi epäillyt myös poltettiin roviolla. Näissä tapauksissa uhriksi joutuneella ihmisellä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa kohtaloonsa, vaan yhteiskunta ja hallitus (eli jonkinlaiset johtajat ja kuninkaat niinä aikoina) päättävät, mitä uhrille tehdään. Onko se oikeudenmukaista, että vain luulopuheiden perusteella riistetään viaton ihmishenki? Siihen aikaan sitä ei taidettu ajatella niin. Nykypäivänä ei onneksi noin kärjistynyttä epäreiluutta nähdä.
Yhteiskuntamalleja voisi olla kahdenlaisia:
-malli, jossa kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, heille annetaan yhtä paljon ja yhtä hyvää, eli kukaan ei saa enempää kuin toinen
-malli, jossa ihmiset palkitaan heidän ansioiden mukaan. Jos ihminen on ahkera ja tekee enemmän töitä kuin toinen, hän saa enemmän palkkaa.
Malleista molemmat ovat oikeudenmukaisia. Omasta mielestäni Suomessa on käytössä jälkimmäinen malli, jossa ihmiset saavat sitä mitä ansaitsevat. Onhan se reilua, jos toinen ahertaa paljon työssään suhteellisesti enemmän kuin toinen, että hän saa palkkaakin sitten enemmän. Huono puoli tässä on se, että tilanne on kärjistynyt toisin päin. Työssä ahertavat, joilla menee hirveästi vaivaa työnsä suorittamiseen (esim. opettajat, lastenhoitajat..) saavat vähemmän palkkaa kuin ne, jotka vain istuvat toimistoissaan katsellen ikkunasta ulos ja ehkä vähän osallistumalla palavereihin ja tilaisuuksiin, joista siis toki voi olla poissa jos haluaa. (POLIITIKOT, johtajat...)
Tähän voisi kerrata ensimmäisenä mainittua mallia. Jos kaikki ihmiset ovat samanarvoisia (mikä on tietenkin hyvä) ja saavat saman verran palkkaa kuin muutkin, tulee taas epäkohta: jos on ahkera, raskasta työtä tekevä kansalainen joka saa saman verran palkkaa kuin joku työläinen, jolla on helpompi työ, niin eikö silloin järjestelmä ole epäoikeudenmukainen kun palkitsee ahkeramman samalla verralla kuin laiskimuksen?
Kolmoismurhaaja paennut Suomenlinnan avovankilasta (IS, 11.3.2011)
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Kolmoismurhaaja%20paennut%20Suomenlinnan%20avovankilasta/art-1288375049222.html
Onko avovankila oikea paikka elinkautisvangille, joka on murhannut elämänsä aikana kolme ihmistä? Avovankilaan voisi passittaa esimerkiksi totaalikieltäytyjät, koska he eivät ole tehneet suurta rikosta. Huomioitavaa on myös, että Suomenlinnassa on asukkaita monta sataa (vuonna 2008 heitä oli 798). Eihän keskellä asutusta voi pitää avovankilaa jossa on väkivallasta ja murhista tuomittuja elinkautislinkautisvankeja! Se ei ole oikeudenmukaista asukkaita kohtaan. Oikeudenmukaista alun alkujaan olisi, että murhasta tuomitut vangit joutuisivat olemaan suljetussa vankilassa mahdollisimman pitkän ajan.
Jos ihmisten hoitaminen tulisi hyvin kalliiksi, olisiko ihmisiä silti hoidettava?
Jokaisella ihmisellä on oikeus elämään ja hoitoon. Ihmisten terveys on arvokkaampaa kuin maallinen kulttuuri ja rahat. Kyllä sitä rahaa aina jostain saadaan lisää, mutta arvokkaita ihmishenkiä ei. Ihmisiä tulisi hoitaa, vaikka se tulisi kalliiksi. Toisaalta, jos hoitaminen tulee hyvin kalliiksi, pitää miettiä, onko rahalle jossain muualla lähellä kipeämpää tarvetta. Esimerkiksi jos yhden henkilön sairauden hoitaminen maksaa 15 000€ ja samalla hinnalla saisi hoidettua kahdeksan muuta ihmistä, ei olisi oikeudenmukaista, että nämä kahdeksan ihmistä kuolisi yhden takia. Näissä asioissa on mietittävä, mikä olisi utilitaristisesti parasta, sillä maailma hyötyy enemmän kahdeksasta kuin yhdestä ihmisestä. Ihmisten hoitoa ei silti saa laiminlyödä, koska ihmisten henki on kaikkein arvokkain. Tämän pitäisi näkyä enemmän nykypäivän yhteiskunnassa.
Tehnyt: Salla Illikainen, Nelli Partanen ja Heimo Hiidenkari
